Somistuskuvaus - häätunnelmaa ja inspiraatiota

Häät ovat ikimuistoinen ja erityinen tapahtuma, joiden yksi tärkeistä elmenteistä on juhlatilan somistus. Hääparin luovuus ja persoonallisuus pääsevät loistamaan somistuksien suunnittelussa ja toteutuksessa. Jokaisen hääparin oma tyyli näkyy heidän valitsemissaan koristeissa ja on joka kerta yhtä mielenkiintoista nähdä, millaisia somisteita hääpari on juhlatilaan keksinyt.

Meillä on Husulan Vintillä ollut tapana omien mahdollisuuksien mukaan kysyä, saako hääparin juhlakoristeita käydä valokuvaamassa. Yleensä nämä somistuskuvat käydään ottamassa juhlapäivän aamuna, kun hääpari on valmistautumassa tärkeään päiväänsä. Näin kuvat voidaan ottaa rauhassa, eikä somistuskuvien ottaminen myöskään häiritse hääpäivän kulkua. Somistuskuvia jaamme muun muassa Husulan Vintin sosiaalisessa mediassa ja nyt jatkossa osa somistuskuvista päätyy myös tänne hääblogin puolelle. Ja tietysti lähetämme somistuskuvat itse hääparille muistoksi.

Somistuskuvat ovat loistava tapa jakaa ideoita ja vinkkejä hääkoristeista, värimaailmasta ja tunnelmasta. Ne toimivat tuleville hääpareille ihanana insipiraationa ja auttavat hääpareja hahmottelemaan, millaisia hääkoristeita he haluavat käyttää omassa hääjuhlassaan.

Tunnelma on aina erityinen kun saavun juhlatilaan ottamaan somistuskuvia. Hääparin valitsemat koristeet kertovat tarinaa heistä ja näitä yksityiskohtia on aina ihana ikuistaa valokuviin sekä aistia hääpäivän tunnelmaa. Somistuskuvista jää myös hääparille mukava muisto, johon he voivat palata vielä vuosien päästä uudelleen.

Kiitos siis kaikille hääpareille, joiden hääkoristeita on saanut käydä vuosien varrella valokuvaamassa - kuvista on ollut paljon iloa muille häitään suunnitteleville! Tässä postauksessa somistukuvia kauniista syyshäistä, joista ei tunnelmaa puutu.

vihkikaari-hääkukat
vihkiminen-juhlapaikalla
juhlava-kattaus-juhlatilassa
kukkaseinä-instaxmini
Edellinen
Edellinen

Kesähäiden somisteita

Seuraava
Seuraava

Hääpaikka - parhaat vinkit täydellisen juhlatilan valintaan